
Lentoliikenne on yksi turvallisimmista ja myös nopeimmin kasvavista matkustusmuodoista. Tämän takia Euroopan unionissa päädyttiin yhteiseen aloitteeseen, jonka tarkoituksena on säilyttää lentoliikenne turvallisena ja kestävän kehityksen mukaisena siten, että samalla mahdollistetaan kasvu ja turvallisuus. Aloite sai nimekseen Euroopan lentoturvallisuusvirasto (EASA).
Euroopan lentoturvallisuusvirasto edistää siviili-ilmailun mahdollisimman korkeita yhteisiä turvallisuus- ja ympäristönsuojelunormeja Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Virasto on keskeinen osa uutta sääntelyjärjestelmää, joka luo ilmailualalla eurooppalaisia yhtenäismarkkinoita.
Yksi virstanpylväs EASA:n toiminnassa saavutettiin joulukuussa 2006, kun maailman suurin matkustajakone Airbus A380 sertifioitiin.
EASA:n velvollisuuksiin kuuluvat muun muassa
Viraston vastuualueet laajentuvat koko ajan, jotta se voisi vastata nopeasti kehittyvän ilmailualan uusiin haasteisiin. Tulevaisuudessa viraston vastuulle kuuluvat myös lentotoimintaa koskevat oikeudellisesti sitovat säännöt, lentohenkilöstön lupien myöntäminen ja Euroopan ulkopuolisten lentoyhtiöiden turvahyväksynnät.
Kölnissä sijaitseva virasto työllistää jo nyt yli 500 ammattilaista eri puolilta Eurooppaa. Lähivuosina se jatkaa korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden ja hallintovirkamiesten rekrytointia samalla, kun se vahvistaa asemaansa Euroopan osaamiskeskuksena lentoturvallisuuden alalla.
Visionamme on nähdä Euroopan kansalaisten hyötyvän maailman turvallisimmasta ja ympäristöystävällisimmästä siviili-ilmailujärjestelmästä.